Julkaisu

Slushia rakentamassa

12/12/2016

Kävin piipahtamassa Slushissa, vuosi vuodelta suuremmassa kansainvälisessä teknologia- ja kasvuyritystapahtumassa.

Pikavisiittini aikana kiinnitin paljon huomiota tapahtuman järjestelyihin ja asioiden organisointiin. 17,500 ihmisen kartalla pitäminen on melkoinen haaste. Slushin taustajoukkoihin kuuluu niin sijoittajia kuin opiskelijoitakin sekä yrittäjiä ja vapaaehtoisia.

Slushissa oli tänä vuonna 2 300 vapaaehtoista, joista kaksi oli Oma Aspan työntekijöitä! Vapaaehtoisia löytyi opiskelijoista eläkeläisiin ja heidän läsnäolonsa näki kaikkialla: narikassa, opastamassa, isännöimässä ja emännöimässä vieraita. Puhumattakaan tapahtuman alkua edeltävästä Slushin rakentamisesta ja jatkobileiden jälkeisestä purusta.

Omasta tiimistämme kaksi työntekijää kantoivat kortensa kekoon Slushissa. Haastattelin heitä tapahtuman jälkitunnelmissa:

1.      Miksi halusit Slushiin vapaaehtoiseksi?

2.      Mitä annoit Slushille ja mitä Slush antoi sinulle?

 AINO, NESU-team (tapahtuman rakentaminen) sekä yleisavustaja

1. Olin kuullut monelta, miten hieno tapahtuma Slush on, joten halusin päästä itsekin kokemaan sen! Aion myös ensi vuonna ilmoittautua vapaaehtoiseksi.    

2. Annoin Slushille yhden viikon ajan kaiken huomioni, mutta se oli todellakin sen arvoista! Oli uskomatonta, kun pääsi näkemään läheltä, miten koko Slush rakentui ihan tyhjään Messukeskukseen ja lopulta näkemään valmiin tapahtuman. Slushissa oli tosi hyvä ja hauska meno vapaaehtoisten kesken ja siellä tutustui moniin uusiin ihmisiin.

TOMMI, NESU-team (tapahtuman rakentaminen)

1. Ainutlaatuinen tilaisuus olla osana ison tuotannon kansainvälistä tapahtumaa kotimaassamme. Koin suomalaisen talkoohengen ja sen esille tuomisen kansainväliselle messuväelle olevan merkityksellistä luomaan positiivista kuvaa kotimaamme toimintakulttuureista ja osaamisesta. Vapaaehtoisena oli mahdollisuus päästä myös opiskelijan roolissa tapaamaan ja näkemään startup-yrittäjiä, sijoittajia, loistavia puhujia ja muita samanhenkisiä vapaaehtoisia.

2. Annoin Slushille avoimen mieleni, innokkuuden luomaa energiaa ja ryhmätyöosaamista. Kokonaisuutta tarkastellen jokaisen oma henkilökohtainen panos vaikuttaa pienehköltä, mutta kumulatiivisesti kaikkien vaivannäkö yhdessä johti tapahtuman valmistumiseen ja onnistumiseen. Vastalahjana sain Slushilta uusia kokemuksia, mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja tilaisuuden nähdä kuinka valtavia tapahtumia toteutetaan onnistuneesti.

Vapaaehtoisten työskentely Slushissa muistutti minua arjen työpäivistä toimistolla: Yhteen työpäivään mahtuu organisointia, työnjakoa, priorisointia ja ajankäytön hallinnan opettelua.

Kiireenkään keskellä hymy ei vapaaehtoisilla hyytynyt. Vapaaehtoisten työskentely Slushissa muistutti minua arjen työpäivistä toimistolla: Yhteen työpäivään mahtuu organisointia, työnjakoa, priorisointia ja ajankäytön hallinnan opettelua. Samaa merkityksellisyyttä, iloa, sitoutuneisuutta ja innokkuutta haluan pitää yllä Oman toimistomme arjessa joka päivä!

Emmi
12/12/2016
Tiiminvetäjä
Muut julkaisut

Uusimmat julkaisut

Osoite
Fredrikinkatu 41 A 8
00120 Helsinki
FINLAND

Ota yhteyttä vaivattomasti

Chatin löydät alakulmasta
> Vastaamme ma-pe 9 - 16

Seuraa meitä