Julkaisu

Erilaisuus – tiimimme vahvuus

14/7/2017

Joku viisas henkilö on joskus sanonut: ”They say being different is good. In some crooked way, different people complete each other and create an undeniable harmony.” Kuka oikeastaan määrittelee sen, että yrityksen työntekijöillä tulisi olla samanlainen tausta esimerkiksi koulutuksen, työkokemuksen tai vaikka intohimon kohteiden osalta? Ei kukaan. Jos olisimme kaikki samasta puusta veistettyjä, tämä maailma olisi tylsä ja epäluova paikka. Näin myös kehitys olisi mahdotonta, niin henkilökohtaisessa elämässä kuin työelämässäkin.

 

”They say being different is good. In some crooked way, different people complete each other and create an undeniable harmony.”

Jokaisella meidän tiimistämme on erilainen koulutustausta, työkokemus ja eri kiinnostuksenkohteet omassa henkilökohtaisessa elämässään. Kaikki yksilöt tuovat tiimiin oman koulutuksensa ja työkokemuksensa opit ja soveltavat niitä käytäntöön aina kuin mahdollista. Vaikka esimerkiksi koulutus olisikin kahdella työntekijällä sama, on kyseisten yksilöiden kokemukset todella kaukana toisistaan.

  

Tiimistämme löytyy niin kauppatieteiden kandidaatteja, teologian maistereita, elintarviketieteiden kandidaatteja, estenomeja, sosionomeja kuin myös parturikampaamon perustutkinnon suorittaneita, unohtamatta myynnin ja liikunnanohjaajan tutkinnon suorittaneita. Porukkaamme vahvistavat myös taitavat ja osaavat yliopistotutkintoaan valmistelevat henkilöt, jotka pääsevät harjoittamaan koulutuksensa teorioita käytännössä. Mikä voisikaan olla parempi tapa oppia kuin tämä! Nuoresta keski-iästämme huolimatta työkokemusta meillä on ehtinyt karttua yhteensä enemmän kuin varttuneella työmiehellä. Yhdellä on jopa 10 vuotta työkokemusta asiakaspalvelualalta, kun taas toisella vuosien kokemus kaupan alalta. Kolmannella taas on vankkaa kokemusta liikunnan parista. Tiimistämme löytyy myös eläviä todisteitä siitä, että ikä on vain numero. Voit ylioppilastutkinnon omaavana taitaa jo niitä asioita, joista moni työelämässä vuosia viettänyt henkilö voi vaan uneksia. Meillä kaikilla on annettavaa sekä konkreettiseen työkuvaan että organisaatiomme luonteeseen.

Kun asiakaspalvelijat ovat kielitaitoisia, asiakaspalvelun taso on kaikille asiakkaille sama asiakkaan käyttämästä kielestä huolimatta.

Mikä muu sitten saa meidät erottumaan joukosta asiakaspalvelualalla? Kielitaito on yksi ehdottomasti mainitsemisen arvoisista ominaisuuksista meidän tiimissämme. Tänä päivänä kielitaidon arvostus on huipussaan, sillä suuri määrä yrityksistä on kansainvälisiä tavalla tai toisella. Asiantunteville ja monikielisille asiakaspalvelijoille on siis kysyntää. Suomessa asiakaspalvelua tulee voida hoitaa ainakin kolmella eri kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kun asiakaspalvelijat ovat kielitaitoisia, asiakaspalvelun taso on kaikille asiakkaille sama asiakkaan käyttämästä kielestä huolimatta. Niin pieni asia kuin lopputervehdys asiakkaan omalla kielellä voi tehdä paljon yrityksen liiketoiminnalle!

Tiimillämme on huippuasenne kaikkeen tekemiseen. Halumme ja pyrkimyksemme oppia uutta auttaa meitä pysymään ajan hermolla alati muuttavassa liikemaailmassa. Me kaikki eroamme toisistamme monella tavalla, mutta samalla täydennämme toisiamme kuin palapelin palaset. Kun kaiken tämän yhdistää, saamme lopputulemaksi toimivan ja kehittyvän tiimin, jolla vain taivas on rajana.

Anna
14/7/2017
Muut julkaisut

Uusimmat julkaisut

Osoite
Fredrikinkatu 41 A 8
00120 Helsinki
FINLAND

Ota yhteyttä vaivattomasti

Chatin löydät alakulmasta
> Vastaamme ma-pe 9 - 16

Seuraa meitä